Siirry pääsisältöön

Lataamista ilman sähköä - säkkituolit ja riipputuolit kutsuvat lepohetkeen



Alaleirien sydämessä on teltta, jonka nimi on varmasti hämännyt monia. Lataamossa ei siis ladata puhelinta tai virtapankkeja vaan sen tarkoituksena on tarjota hengähdyspaikkaa jokaiselle leiriläiselle. Eila ”Eilis” Musikka toimii Säihkeellä leiriseppona. Leirisepot ovat pääosin partiotyöntekijöitä ev. lut. seurakunnista.
Eiliksen mukaan kävijöitä on ollut ihan mukavasti, ja varmasti loppuleiriä kohden kävijät lisääntyvät. Lataamon kupeessa roikkuvat riippumatot ovat keränneet nuorimpia hengailemaan, ja pienimpien lähdettyä myös aikuiset ovat kaivanneet hetken hengähdystä hektisestä leirielämästä.

Lataamoa kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa Uudenmaan piirileirillä ja toimintaa aiotaan kehittää palautteiden perusteella seuraaville leireille. Suosiossa on ollut non-stoppina toimiva Helmipolku, jonne voi mennä rauhoittumaan itsekseen tai kaverin kanssa mihin aikaan tahansa upeisiin maisemiin.
Lataamon teltassa on erilaista ajanvietettä, esimerkiksi pelejä, kirjoja ja näpertelyä. Säkkituoleille pääsee rentoutumaan tai teltan ulkopuolelle tuoleille juttelemaan leiriseppojen kanssa.
- Usein on käynyt niin, että pari ihmistä on tullut käymään ja tuonut seuraavalla kerralla kavereita mukanaan, Eilis kertoo.
Myös erilaisia hartaushetkiä on järjestetty leirin aikana. Niissä on ollut mukavasti osallistujia.
- Kyllä näin isoilta leireiltä löytyy aina ihmisiä, jotka haluavat osallistua hengelliseen ohjelmaan, Eilis toteaa.
Siihen on vielä loppuleirilläkin mahdollisuus käymällä Lataamossa tai osallistumalla tiistaina järjestettäviin Partion arvot-keskusteluun kello 15-16 Rantakarhussa ja Luontohetkeen leirikappelissa kello 22:45.

Teksti: Helmi Markoff, kuvat: Ossi Hokkanen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuuluuko partio kaikille? - Pinkkipartio muuttaa asenteita

Säihkeellä on mukana myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien partiolaisten yhteisöstä syntynyt Pinkkipartio. Pinkkipartiolla on leirisuoralla oma sateenkaaricorneri. Perjantaina päivällä auenneessa cornerissa on mahdollista lakata omat kyntensä kynsibuffassa, aktiviteeteissa tutustua sateenkaarisanastoon tai pureutua stereotypioihin sekä testata ja päivittää omia tietojaan Monimuotoisuus pähkinänkuoressa -infopaketin kanssa.
- Haluamme jakaa asiallista tietoa ja olla mukana muuttamassa asenneilmapiiriä, Veera Hatakka Pinkkipartiosta kertoo.
Veera viettää paljon aikaa sateenkaaricornerilla, mutta häntä saa tulla nykäisemään hihasta muuallakin leirialueella, jos on jotain kysyttävää tai kerrottavaa. Cornerin ohjelmassa on myös keskustelutilaisuuksia ja erilaisia workshoppeja.  Sateenkaaricorneri on auki perjantaista tiistaihin kello 10-12, 13-17 ja 18-22.30
Pinkkipartio haluaa edistää tasa-arvoista partiotoimintaa riippumatta ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuol…

Eka kerta partioleirillä - Eeddspeaks ja Vinkare: "Tulisin uudestaankin"

Videobloggaajat Eeddspeaks eli Eetu Pesonen ja Vinkare eli Ville Kankare vierailivat tiistaina elämänsä ensimmäistä kertaa partioleirillä. Säihkeellä Pesonen ja Kankare pääsivät muun muassa tutustumaan leirialueeseen ja kokeilemaan seikkailupuiston aktiviteetteja.
Pesonen kertoo, että hänellä on muutamia sukulaisia, jotka ovat partiossa. Heidän puheistaan Pesonen tiesi, että on isoja tapahtumia. Mitään näin isoa hän ei kuitenkaan odottanut.
- Ehkä odotin samaa, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Odotin, että on telttoja ja siinä se, mutta olikin erilaisia alueita ja tosi mielenkiintoisia rakennelmia ja paljon riippumattoja, Pesonen sanoo.
- Positiivinen yllätys.
Kankareen partio-opit tulevat samasta lähteestä kuin monen muunkin: Aku Ankasta.
- Mulla oli sudenpentujen käsikirja ja se vaikutti hankalalta. Jotenkin oli mielikuva, että pitää olla jämpti. Mutta täällähän on aika paljon hauskoja aktiviteetteja, Kankare sanoo.
Kankare on toki kuullut kavereiltaan partioleireistä ja ja…

Pienkuormaaja lähti siirtämään Bajamajaa - yllätys oli melkoinen, kun sisällä olikin asiakas