Siirry pääsisältöön

Eka kerta partioleirillä - Eeddspeaks ja Vinkare: "Tulisin uudestaankin"


Videobloggaajat Eeddspeaks eli Eetu Pesonen ja Vinkare eli Ville Kankare vierailivat tiistaina elämänsä ensimmäistä kertaa partioleirillä. Säihkeellä Pesonen ja Kankare pääsivät muun muassa tutustumaan leirialueeseen ja kokeilemaan seikkailupuiston aktiviteetteja.
Pesonen kertoo, että hänellä on muutamia sukulaisia, jotka ovat partiossa. Heidän puheistaan Pesonen tiesi, että on isoja tapahtumia. Mitään näin isoa hän ei kuitenkaan odottanut.
- Ehkä odotin samaa, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Odotin, että on telttoja ja siinä se, mutta olikin erilaisia alueita ja tosi mielenkiintoisia rakennelmia ja paljon riippumattoja, Pesonen sanoo.
- Positiivinen yllätys.
Kankareen partio-opit tulevat samasta lähteestä kuin monen muunkin: Aku Ankasta.
- Mulla oli sudenpentujen käsikirja ja se vaikutti hankalalta. Jotenkin oli mielikuva, että pitää olla jämpti. Mutta täällähän on aika paljon hauskoja aktiviteetteja, Kankare sanoo.
Kankare on toki kuullut kavereiltaan partioleireistä ja jamboreista.
- Mutta ei ollut hajuakaan, että jos käyt partiossa, mitä siellä tehdään.
Pesonen kertoo pienenä olleensa tutustumassa partioon. Mieleen on jäänyt askartelu ja selviytymisen opiskelu, vaikka aika lienee kullannut muistot. Partio kiinnosti, sillä Aku Ankasta oli jäänyt mielikuva, että pääsee puuhastelemaan metsässä ja että partio on yhteisöllinen harrastus.
- Aina on kiehtonut, mutta ei ole tullut ikinä lähdettyä enkä ole oikein tiennyt tai ottanut selvää. Hauska, että pääsi tätä kautta tsekkaamaan, mitä täällä on, Kankare lisää.
 Kumpikin lähtisi partioleirille uudestaan.
- Olisi hauska kokeilla. Monet on täällä kaksi viikkoa, nyt ollaan vaan niin lyhyt aika, sanoo Pesonen.
Sekä Kankare että Pesonen yllättyvät kuullessaan, että partioleirille pääsee, vaikkei kuuluisikaan partioon ja että partioon voi liittyä koska tahansa.
- Ja täällä oli leirihotelli, olisi kiva tulla kokeilemaan.

Teksti: Riina Haapala, kuva: Markus Ketola

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pienkuormaaja lähti siirtämään Bajamajaa - yllätys oli melkoinen, kun sisällä olikin asiakas

Kuuluuko partio kaikille? - Pinkkipartio muuttaa asenteita

Säihkeellä on mukana myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien partiolaisten yhteisöstä syntynyt Pinkkipartio. Pinkkipartiolla on leirisuoralla oma sateenkaaricorneri. Perjantaina päivällä auenneessa cornerissa on mahdollista lakata omat kyntensä kynsibuffassa, aktiviteeteissa tutustua sateenkaarisanastoon tai pureutua stereotypioihin sekä testata ja päivittää omia tietojaan Monimuotoisuus pähkinänkuoressa -infopaketin kanssa.
- Haluamme jakaa asiallista tietoa ja olla mukana muuttamassa asenneilmapiiriä, Veera Hatakka Pinkkipartiosta kertoo.
Veera viettää paljon aikaa sateenkaaricornerilla, mutta häntä saa tulla nykäisemään hihasta muuallakin leirialueella, jos on jotain kysyttävää tai kerrottavaa. Cornerin ohjelmassa on myös keskustelutilaisuuksia ja erilaisia workshoppeja.  Sateenkaaricorneri on auki perjantaista tiistaihin kello 10-12, 13-17 ja 18-22.30
Pinkkipartio haluaa edistää tasa-arvoista partiotoimintaa riippumatta ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuol…